KARAVAANIKÄRPÄSEN PUREMA

15.08.2021

Meitä puri karavaanarikärpänen tänä kesänä, eli vuonna 2021.

Ensin oli tarkoitus lähteä mieheni kans kaksin Kroatiaan viettämään hääpäivää, mut kiitos koronan vuokrasimmekin matkailuauton. Tässä kohtaa voisin oikeesti kiittää koronaa, jos ei olisi niin kamala tauti, jota ei tietty voi kiittää mistää, ei edes niistä hyvistä asioista, joita se on mukanaan tuonu.

Mut joo ilman sitä tuskin oltais autoa vuokrattu.

Tarkoitus oli lähteä ihan vaan kaksin nauttimaan Suomen luonnosta ja rauhallisuudesta, mut loppumetreillä lähtikin lapset mukaa. Ei raaskittu jättää heit kotiin.

Onneks otettiin, oli aivan mahtava reissu, vaikka reitti vähän muuttuikin lasten mukaan tulon myötä.


Kerron meidän neitsyt reissusta, eli me ei todellakaan olla mitään ammatti karavaanareita.

Mut ehkä joku saa jonkun ahaa elämyksen ja innostuu myös.


Starttasimme heti Juhannuksen jälkee sunnuntaina (auto oli vapaana ni saimme sen jo silloin)

Eka kohde oli Puumala. Kaunis tiematka, aurinkoinen keli ja lapset iloisia,kuin myös aikuiset.

Kävimme jätskeillä Lietveden sillalla samalla ihastellen maisemia.

Matka jatkui Puumalan keskustaan, jossa söimme pitsat. Paljon kokkasimme ruokaa leirintäalueilla, mutta muutaman kerran käytiin ravintolassa syömässä.

Yö vietettiin levikkeellä, ensin oli tarkoitus ajaa leirintäalueella, mutta levike oli niin viihtyisän näköinen, että ajattelimme säästää ekasta yöstä.

Leirintäalueiden yöpymishinnat pyöri siinä 25-45€ välillä. Tuohon olen laskenut meidät neljä henkeä ja sähkön. Eli monessa paikassa on perusmaksu, sähkömaksu ja henkilömaksu erikseen. Ennen reissua ostettiin leirintäopas, josta oli helppo katsoa kartasta paikkakunnan leirintäpaikat.

Levikkeellä kävimme iltauinnilla kauniissa järvimaisemassa.

Ilmahan oli tänä kesänä hyvin suotuisa meille kaikille, jotka vasta kokeillaan karavaanarihommia.  Jos olisi vettä puottanut taivaan täydeltä koko viikko, niin veikkaan ettei meistä olisi tullut karavaanareita.


Eka yö nukutti hyvin autossa tai oikeestaan kaikki yöt nukuttiin hyvin. Ilmeisesti annoimme aivoillemme luvan olla lomalla ja totaalisesti nollasimme työstressin pääkopasta.

Aamupala katettiin ulos ja samalla suunnittelimme reittiämme.

Ainut varattu etappi oli tiistai ilta klo 16, silloin piti olla Martinselkosella karhukuvauksessa.


Päätimme suunnata kohti Kolia. Matkalla poikkesimme katsomaan Olavinlinnaa ja tietty siellä myös piti jätskit syödä.

Ei maltettu jäädä odottelee, että linna olisi auennut, vaan jatkettiin matkaa.

Tällä reissulla tuli ajeltua noin 2000km, mutta jotenkin isolla autolla, vai oliko sit uutuuden viehätystä, mut matkustaminen autossa ei tuntunut raskaalta.


Kolilla leirintäalueeksi valikoitui Koli Camping.

Siitä jäi kaikinpuolin hyvät fiilikset. Huoltorakennus oli vanha ja kunnostamaton, mutta ei se meitä haitannut, kaikki kuitenkin pelasi ja oli siivottu.

Auto saatiin aika kivaan paikkaa, vielä parempi olisi ollut rannalta katsottuna ensimmäiset paikat. Mutta sen verran myöhään tultiin, että ne paikat olivat  jo menneet.

Järvivesi oli lämmintä, jopa aikuiset pystyimme ihan vaan oleilemaan vedessä.

Lapsille vuokrattiin suppilaudat. Heillä meni pari tuntia siinä suppaillessa, saimme mekin vähän kokeilla.

Katoin piknikin rantahiekalle ja nautimme lomasta.

Tarkoitus oli mennä Kolin huipulle, mutta olisi pitänyt ensin ajaa autolla huipun alle ja kiivetä huipulle ja sit vasta tulla leirintäalueelle.

Opimme tästä, että infosta olisi saanut varatulle paikalle kepin nenään kyltin, jossa olisi lukenut varattu. Mutta seuraavaksi tietää, jos haluaa lähteä leirintäalueelta autolla johonkin.

Pyöriä käytiin kysymässä, jos oltais vuokrattu (kaksi pyörää oli mukana, mutta kaksi lisää olis tarvittu)

Kolille olisi ollut kuitenkin liian pitkä matka siihen aikaa illasta lähteä pyöräilemään, joten valitsimme suppilaudat ja oleilun.


Yö taas nukutti hyvin, mutta me aamukukkujat olimme pystyssä jo leirintäalueen ensimmäisten joukossa ja oikein hävetti startata auto, kun naapurissa nukuttiin.

Mutta hyvä, et startattiin, nimittäin tein aamupalan reppuun ja menimme Kolin huipulle syömään aamupalaa. Ei voi aamupalamaisemat enää paremmaksi tulla.

Huipulle pääsimme nopeasti hissillä, joten tyhjällä vatsalla ei tarvinnut ruveta urheilemaan.


Aamupalan jälkeen suuntasimme nokan kohti Martinselkosta.


Kolmen maissa oltiin Martinselkosen elämyskeskuksessa, joten yhtään liian aikaisin ei aamulla kyl lähdetty, kun neljältä oli lähtö metsässä olevaan valokuvauskojuun.

Opas johdatti meidät 1.7km matkan metsä ja suopolkua pitkin valokuvauskojuun.

Ensin meillä oli varattuna kahden hengen koju suolta, mutta nyt kun lapset tulivat mukaan, sain vaihdettua kojun isompaan metsäkojuun.

Kojuun saavuttuamme oli kymmenkunta karhua vastassa meitä kojun edustalla.

Eli karhut ovat luonnossa, ei missään aitauksesssa, ne tulevat siihen ruokinnan avulla, mutta ovat muuten ihan villejä karhuja.

Se oli sykähdyttävä hetki, kun näki karhut muutaman metrin päästä. Siinä piti vaan rauhallisesti ja hiljaa kävellä kojuun, ettei karhut säikähdä ja lähde karkuun. Ovathan ne tottuneet ihmisiin, katsoivat vaan ketä tulee ja jatkoivat syömistä.

Ilta puoleen yöhön kuvailtiin karhuja, tämän kesän pentujakin tuli kolme kappaletta, sekä edellisen kesän pentuja oli myös kolme.

Pari kertaa näimme, kun pennut kiipesivät puuhun.

Yö nukuttiin kojussa makuupusseissa. Tämä koju oli ihan wc.llä varustettu, yhden ja kahden hengen kojut olisivat olleet huomattavasti askeettisemmat.


Aamulla klo 7 opas johdatti meidät takaisin majatalolle, jossa oli aamupala.

Tästä meillä oli tarkoitus lähteä kohti Kuusamoa, jos olisimme olleet kaksin reissussa. Mutta tää jää meille seuraavaan kertaan.

Päätimme nimittäin matkalla, että yllätetään lapset ja mennään Powerparkkiin. Ovat sinne halunneet jo muutaman vuoden, mut ei ole tullut lähettyä, kun on matkaa Kotkasta niin paljon.

Eli suunta oli kohti Powerparkkia, mutta ei sentäs niin paljon yhteen päivään mahdutettu kilometrejä vaan leiriydyimme Oulunjärvellä, onneksi.

Raatteentie on lähellä Martinselkosta, joten poikkesimme vielä siellä matkan varrella. Pojat kävivät museossa ja minä tytön kanssa herkuteltiin pulla/jätskikahveilla. 


Leiriydyimme Manamansalon kultahiekoilla ja oli  kyllä todella upea paikka. Sekin, että saimme auton ihan rannalle, melkein takarenkaat järvihiekassa.

Ainoastaan se oli harmi, et viikon viilein päivä osui tähän. Tuuli oli aika kylmä, ettei oikein rannalla pystynyt kauaa oleilemaan vähissä vaatteissa. Hiekkalinnaa tehdessä tuli kyllä lämmin.

 Täällä sai fillareita lainaksi, joten lainasimme pari pyörää omien lisäksi ja teimme pikku pyöräretken, tietty piti olla evästä mukana. Ne söimme aallonmurtajan kärjessä. 

Mutta siis aivan upea. Herätä, kun laineet liplattaa ja tuuli kahisuttaa kaisloja. Jos ei olisi ollut mitään aikataulua, olisi täällä voinut hyvin viettää pidemmän aikaa. Joten ehkä vielä tulemme tänne. Tässä lähistöllä oli monta leirintäpaikkaa, joten seuraavaksi vois tulla johonkin muuhun Oulunjärven rannalle.


Oli jo torstai aamu, loma mennyt taas ihan liian nopeaa. Mutta onneksi vielä oli päiviä jäljellä. 

Oulunjärveltä lähdettäessä päästiin ekaa kertaa vielä lossinkin kyytiin. Tai mulle ja lapsille se oli eka kerta.

Ajelimme kohti Powerparkkia, lapset eivät vielläkään tienneet mihin oltiin seuraavaksi menossa.

Matkalla pysähdyttiin CrazyLandissa. Meillä oli just hääpäivä ja yksi sellainen oli vietetty

vuosia sitten Pariisissa. Nyt saatiin kuva suomalaisen Eiffel tornin alla.

Crazylandissa oli taidokkaasti tehty hienoja oivalluksia asioista ja ihmisistä laidasta laitaan.

Tästä ei ollutkaa enää pitkä matka Powerparkiin, oli lasten ilmeet kyl näkemisen arvoisia, kun hoksasivat mihin ollaan menossa.

Leirintäpaikaksi valittiin asfaltoitu PowerPark Rio Grande. Toinen olisi ollut Green Field, tämä olisi ollut varmast kiva myös ja viel viheriöllä, joka olisi ollut enemmin meidän mieleen. Mutta ratkaiseva oli, kun tämä valinta oli lähellä huvipuistoa, lapset pystyisi huomenna menemään sinne omineen ja käymään välissä autolla syömässä.

Paikka oli kaunis, ainoa miinus oli että koristealtaissa ei ollut jostain syystä vettä. Niitä oli alueella monta, joka olisi tuonut kyl oman viehätyksensä, jos ne olis ollu päällä. Nyt tyhjät lammet oli vähän surullisen näköisiä.

Alue sisälsi viehättävän uima-altaan ja ajattelimme et tämä ilta lillutaan altaassa, olihan noin 30 astetta lämmintä. Mut altaan vesi oli ihan sairaan kylmää, niin kylmää ettei siihen edes tottunut, kun siellä yritti pakolla olla.

Joten pikainen kastautuminen riitti vilvoitteluun.


Olihan sentäs hääpäivä, niin päätimme mennä ravintolaan syömään. Huvipuiston kupeessa oli aivan upea ravintoa/baari. Valitsimme ulkoterassin ruokailuun.

Se oli kuin oltais oltu Thaimaassa. Värikkäitä kukkia vihreän veden äärellä. Terassi kiersi ison koristealtaan ympärillä, joten joka kohdasta oli upeat näkymät.

Oli lämmin ja kylmä kauniin värinen juoma. Ruoka oli hyvää ja seura parasta. Mikä olis voinu enää paremmin olla.

Ilta meni siivillä.

Seuraavana aamuna virkistyimme ensin kylmässä altaassa ja sit lapset pääsivät huvittelemaan koko päiväksi. Päätimme nimittäin olla samassa paikassa kaksi yötä, niin saavat huvitella koko rahan edestä.

Me kävimme sillä aikaa kaupparakennuksessa kahvilla ja vain katselimme paikkoja.

Leirintäalueella oli viihtyisä grillipaviljonki, johon lapset tulivat välissä syömään.

Huvipuisto oli avoinna seitsemään asti ja hieman ennen sulkemista mekin kävimme muutamassa hurjassa vuoristoradassa. Powerparkissa on monta vuoristorataa ja muutenkin aika kivat laitteet, jos tykkää hurvitella. Kaunis ja hyvin tehty on myös Röllikylä, jota kannattaa käydä ihastelemassa.

Voi ei on jo lauantai aamu. Eli ei olis kuin yksi yö enää karavaanireissua jäljellä.

Viimeistä leirintäpaikkaa ei oltu yhtään etukäteen mietitty missä sen viettäis.

Joten suunta vain kotia kohti ja matkalla selailemaan karavaaniopasta. Siinä silmiin osui Sinervän leirintäalue keskisuomessa, joten sinne siis.

Ehkä lauantai päivänä ei ollut ihan paras antamaan sitä kuvaa mitä odotettiin oppaan kertoman perusteella. Luonnon helmassa rauhaa rakastaville ja lapsiystävällinen leirintäalue. Illalla ravintolassa oli aikamoiset musiikki kemut ja 90 luvun musa soi aikas kovaan. Kaikki parhaat karavaanipaikat olivat pitkäikaisleiriytyjille varattuna ja niitä tuntui tämä paikka olevan täynnä. Eli me saatiin auto keskelle metsää ja rannat olivat täynnä aidattuja karavaanaripaikkoja. Grillikotakin oli yhden aitaaman leiriytyjän takana, joten sinne ei tullut mentyä.

Vesi oli tosin koko reissun lämpimintä. Se oli lähes 30 asteista. Täältä sai myös lainata pyöriä ja soutelemaankin pääsi ilman vuokrausmaksuja.

Eli ilta meni soudellen ja pyöräillen. 

Illalla vielä vuokrasimme tynnyrisaunan, jossa oli tosin niin kuumat löylyt, että enempi tuli vedessä oltua, kuin saunan löylyissä. Meidän aika tosin oli niin myöhään, et varmaan oli niin monta saunojaa jo ollut, että sen takia oli kärventynyt niin kuumaksi. 

Seuraavana aamuna lähdimme kotia kohti. Matka oli kaikin puolin mennyt paremmin kuin osasi edes odottaa. Tietty ei ollut oikein mitään odotuksia, kun ei oltu koskaan aiemmin karavaaniretkeä tehty.

Ihan loppumatkasta Jaalan kohdalla meillä puhkesi taka rengas. Autossa ollut tunkki ei mahtunut tukipilarin alle, kun rengas meni hetkessä ihan tyhjäksi. Onneksi onnettomuus sattui just huoltamon pihalla ja siellä oli asiakas, joka tarjosi meille tunkkia lainaksi.

Saimme renkaan vaihdettua, tosin siinä kahakassa tippui multa puhelin ja takakansi ja linssi hajosi. Ajattelin jo kauhulla, et mikä on kolmas, mutta sitä ei onneksi tullut.


Suomessa on kyllä niin paljon nähtävää ja koettavaa, et suosittelen karavaanireissuja lämpimästi.

Meille ainakin iski kipinä ja seuraava reissu on suunnitteilla omalla autolla.

Tervetuloa mukaan tähän mahtavaan matkailumuotoon.

Terveisin Alastalot